- bKunnatb karsivat opistotunteja PohjoisKarjala Alueelliset b...b (Post) - Kunnat karsivat opistotunteja. julkaistu tänään klo 07:08, päivitetty tänään klo 07:09. Kansalaisopistotoiminta uhkaa tyrehtyä maaseutukylissä. Joensuun seudun kansalaisopiston piirissä olevat kunnat ovat karsimassa opetusryhmiä ...
- bKunnissab varaudutaan sunnuntaikauppaan Kainuu Alueelliset b...b (Post) - Kunnissa varaudutaan sunnuntaikauppaan. julkaistu eilen klo 07:01, päivitetty eilen klo 07:05. Kauppojen pitenevät aukioloajat tietävät lisäinvestointeja päiväkoteihin. Vuorohoidolle on kysyntää jo nyt kesäisin ja joulun alla. ...
- bKuntienb mr vhenee vuodenvaihteessa Kotimaa YLE Uutiset b...b (Post) - Esimerkiksi Kymenlaaksoon syntyy peräti 89 000 asukkaan kaupunki, kun Anjalankoski, Elimäki, Jaala, Kouvola, Kuusankoski ja Valkeala yhtyvät. Kuntien määrä vähenee edelleen lähivuosina, sillä vuosina 2010 - 2013 on määrä toteuttaa ...
- bKuntienb talous sortuu vuonna 2010 Talous ja politiikka YLE b...b (Post) - Suomalaisten kuntien talous luisuu kohti supistuvien tulojen ja kasvavien menojen syöksykierrettä. Pahin vuosi on kunta-alan mukaan 2010, jolloin työttömyyden ja lomautusten aiheuttama verotulojen vähyys iskee kuntiin täydellä painolla. ...
- bonsaisushi.fi Site Information from Alexa (Site) - Alexa Site Overview for bonsaisushi.fi - learn more about Bonsaisushi statistics, where visitors come from, who owns the ... Kymenlaakso > Kunnat > Kotka ...
- CategoryMunicipalities of Kymenlaakso Wikimedia Commons (Site) - Category:Municipalities of Kymenlaakso. From Wikimedia Commons, the ... This category contains only the following file. Kymenlaakso kunnat.p... 12,134 bytes ...
- CategoryRegional location maps of Finland Wikimedia Commons (Site) - ... Suomi kunnat 2... 33,368 bytes. Keski-Suomi kunnat.p... 35,713 bytes. Kymenlaakso kunnat.p... 12,134 bytes. Lappi kunnat.png. 37,906 bytes. Pirkanmaa kunnat 2.p...
- Edunvalvonta siirtyy valtiolle Lappi Alueelliset uutiset YLE b...b (Post) - Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että edunvalvonnasta vastaavat kuntien sijaan oikeusaputoimistot. Esimerkiksi Sodankylän oikeusaputoimiston alaisuuteen tulee kahdeksan pohjoisimman kunnan yleinen edunvalvonta. ...
- Enon bkuntab viett pttjisin PohjoisKarjala Alueelliset b...b (Post) - Kunnanvaltuuston puheenjohtajan Saara Väänäsen mukaan kunnan lopettajaisia vietetään haikeissa tunnelmissa, mutta samalla hän muistuttaa, etteivät pienet kunnat pärjää yksin tulevaisuudessa. Eno ja Pyhäselkä liittyvät Joensuuun ...
- EtelbKymenlaaksonb kuntaliitospuheet kiihtyvt jlleen b...b (Post) - Pyhtää kieltäytyi viime viikolla selvittämästä liitosta tai yhteistyötä Kotkan kanssa, koska sen mielestä vain kaikkien Etelä-Kymenlaakson viiden kunnan liitoksesta olisi hyötyä. Haminan kaupunginjohtaja Hannu Muhonen pitää etusijalla ...
- Haaparanta suomalaistaustaisin bkuntab Ruotsissa Lappi b...b (Post) - Haaparanta suomalaistaustaisin kunta Ruotsissa. julkaistu tänään klo 11:39, päivitetty tänään klo 11:40. Ruotsin tilastollisen keskustoimisto SCB:n mukaan Ruotsin suomalaistaustaisin kunta on Haaparanta. Ruotsin Sisuradio kertoo ...
- Haminan kaupunginjohtaja antaa taas Kotkalle rukkaset b...b (Post) - Etelä-Kymenlaaksossa on viisi kuntaa. Pyhtää haluaisi viiden kunnan kimpasta selvityksen. Miehikkäläiset eivät tiedä, olisiko sellaisesta jotain hyötyä. Virolahtelaisten mielestä se ei ole ajankohtaista. Virolahti, Miehikkälä ja Hamina ...
- Iitin tekoj j ilman katetta bKymenlaaksob Alueelliset b...b (Post) - Kunnanjohtaja Pentti Toivasen mukaan kunta selvittää kuitenkin ensi vuoden aikana hallin tarvetta ja jääurheilun kehitysmahdollisuuksia. Iitissä pelaa kolme harrastajajääkiekkojoukkuetta, joista yksi on 3-divisioonajoukkue. ...
- Jaala.fi AboutUs Wiki Page (Site) - From AboutUs: See what information we have on Jaala.fi and share ... Etelä-Suomi | Jaala | Kunnat | Kymenlaakso. print. get page alerts. Influence Us. close ...
- KaakkoisSuomessa katsotaan positiivsesti tulevaisuuteen Etel b...b (Post) - Kuntapäättäjät näkevät Kymenlaakson tulevaisuuden valoisana. Tuoreen aluebarometrin mukaan Kymenlaaksossa toiveet paremmasta ovat maakunnista korkeimmat. Myös Lappeenrannan seudulla tulevaisuuteen katsotaan positiivisesti. ...
- KeskiSuomen kehitysnkymt valoisammat kuin muualla KeskiSuomi b...b (Post) - Keski-Suomessa kuntien yleiset kehitysnäkymät ovat valoisammat kuin muualla maassa. Syksyllä 2008 kuntien yleiset kehitysnäkymät olivat myönteisimmät muun muassa Keski-Suomen, Itä-Uudenmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Etelä-Savon maakunnissa. ...
- Kiintipakolaisia Lempln Pirkanmaa Alueelliset uutiset b...b (Post) - Kiintiöpakolaisia Lempäälään? julkaistu tänään klo 09:59, päivitetty tänään klo 10:02. Lempäälän kunta valmistautuu ottamaan kiintiöpakolaisia. Kunta tekee aiesopimuksen TE-keskuksen parinkymmenen henkilön vastaanottamisesta. ...
- Kiuruvesikin ryhtyy savuttomaksi PohjoisSavo Alueelliset b...b (Post) - Tupakointikiellon alkamisajankohta päätetään myöhemmin. Pohjois-Savossa suurta suosiota saaneeseen Savuton Savo 2015 -hankkeeseen kuuluu jo kuusi kuntaa. Lisäksi useassa muussa kunnassa savuttomuutta harkitaan. YLE Savo ...
- Kontiolahti urakoi lmmitysjrjestelmi uuteen uskoon Pohjois b...b (Post) - Kontiolahden kunta uusii rivakasti kiinteistöjensä lämmitysjärjestelmiä. Kunnan kiinteistöistä 75 prosenttia lämmitetään tällä hetkellä kotimaisella energialla eli puuhakkeella, pelletillä ja turpeella. Kunnan kiinteistöpäällikkö Ari ...
- Kouvolan katuosoitteista pulmia htkeskukselle bKymenlaaksob b...b (Post) - Yhdistyvät kunnat joutuvat nimeämään teitä ja katuja uudelleen, jottei uuden kunnan alueella olisi samoja osoitteita. Hätäkeskus on varautunut siirtymäaikaan luomalla tietojärjestelmään vielä voimassaoleville tienimille synonyymit ...
- Kuluttajaneuvonta siirtymss uusiin ksiin Hme Alueelliset b...b (Post) - Lakimuutos kuluttajaneuvontaan liittyen vapauttaa virkamiesten käsiä muihin tehtäviin monessa kunnassa. Esimerkiksi pienessä Humppilan kunnassa vapautuu resursseja, kun kuluttajaneuvonta on siirtymässä maistraatin tehtäväksi. ...
- Kuntaliitosaalto huipentuu vuodenvaihteessa PohjoisKarjala b...b (Post) - Kuntien määrä vähenee 67:llä. Kuntaliitoksista suurimpia ovat Salon, Hämeenlinnan, Kouvolan ja Jyväskylän liitokset. Esimerkiksi Salon liitoksessa yhdistyy kymmenen kuntaa 55 000 asukkaan kaupungiksi. Pohjois-Karjalassa Eno ja Pyhäselkä ...
- Kuntaliitto.fi en Programme (Site) - Main menu > International Co-operation > The Role of Baltic Local Authorities in ... Director of the Regional Council of Kymenlaakso, on trans-border co-operation ...
- Kymenlaakso.jpg (Image) - Kymenlaakso.jpg
- Kyyjrvelle perheiden kotipalvelija KeskiSuomi Alueelliset b...b (Post) - Kotihoidontuen kuntalisä olisi maksanut Kivijärvellä noin 17 000 euroa vuodessa. Kotipalvelun työntekijän kustannukset vuodessa ovat 31 500 euroa. Lisäksi kunta arvioi palvelumaksuista tulevan 3 000 - 4 000 euroa vuodessa. ...
- Lapin hammaslkripivystyksen aloitus viivstyy MeriLappi b...b (Post) - Kuntien vuorottelema kiireellisen suunhoidon päivystys ei pääse alkamaan suunnitellusti vuodenvaihteessa, koska osassa kunnista asiaa koskeva päätöksenteko on vielä kesken. Lääninlääkäri Riitta Pöllänen kuitenkin uskoo kuntien antamien ...
- Liminka palkkaa lis tyntekijit PohjoisPohjanmaa b...b (Post) - Henkilöstömenot kasvavat kun kunta aikoo palkata 16 henkilöä lisää. Talousarviota käsitellään tänään kunnanvaltuustossa. Limingan kunnan ensi vuoden talousarvio sisältää tuntuvan henkilöstömäärän lisäyksen. ...
- LnsiLapissa ja Tornionlaaksossa halutaan verkostoitua Lappi b...b (Post) - -Kyllä se on vilpitön halu siihen yhteistoimintaan yli kunta- ja seutukuntarajojen, Ylitalo sanoo. Yhteistoiminnalla tai verkostoitumisella yritykset haluavat vahvistaa omaa asemaa. -Matkailupaketti koostuu monista osaajista ja ...
- Luottamushenkiliden palkkiot nousevat Paltamossa ja Puolangalla b...b (Post) - Kunnat tarkastavatkin nyt luottamushenkilöille maksettavia palkkioita uusien valtuustokausien alkaessa. Puolangalla asia on maanantaina kunnanvaltuuston käsittelyssä ja Paltamossa kunnanhallituksessa. YLE Kainuu ...
- Maakuntahallitus hyvksymss Mrkkorven KeskiSuomi b...b (Post) - Laukaan kunnan lisäksi useat eri järjestöt ja yksityishenkilöt ovat jättäneet kaavasta valituksia. Valituksista huolimatta Keski-Suomen liiton maakuntajohtaja Anita Mikkonen esittää maakuntahallituksen kokoukselle, että Keski-Suomen ...
- Mypa.fi AboutUs Wiki Page (Site) - From AboutUs: See what information we have on Mypa.fi and share your knowledge. ... Etelä-Suomi | Jalkapallo | Kunnat | Kymenlaakso | Mypa | Suomi | Urheilu ...
- Naantalin ja Salon imagot mainiot VarsinaisSuomi Alueelliset b...b (Post) - Taloustutkimus haastatteli kansalaisia syksyllä kuntien palveluista ja niiden synnyttämästä mielikuvasta. Naantali ja Salo loistivat, Turku ei. Naantalilla on kokoluokkansa paras imago, ilmenee Taloustutkimuksen selvityksestä. ...
- Niukat talousarviot Kainuun bkuntienb ksittelyss Kainuu b...b (Post) - Niukat talousarviot Kainuun kuntien käsittelyssä. julkaistu ti klo 07:45, päivitetty ti klo 14:02. Kuhmossa, Suomussalmella ja Kajaanissa ensi vuoden budjetit ovat valtuustoijen käsittelyssä. Sotkamossa talousarviota pohtii ...
- Oikeat yhteistysuunnat (Post) - Kymenlaakson kunnat ja maakuntahallitus ovat yhdellä suulla ilmoittaneet, että Kymenlaakso haluaa suuntautua Etelä-Suomeen ja että sen ja Etelä-Karjalan muodostamaa yhteistyöparia ei pidä halkaista. Näillä molemmilla kannanotoilla on ...
- Open Directory World Suomi Alueellinen Suomi EtelSuomi ... (Site) - Top: World: Suomi: Alueellinen: Suomi: Etelä-Suomi: Kymenlaakso: Kunnat (62) Kuvaus ... Haku "Kunnat" muualta: AltaVista - A9 - AOL - Clusty - Gigablast ...
- Open Directory WorldSuomiAlueellinenSuomiEtelSuomiKymenlaakso ... (Site) - Top: World: Suomi: Alueellinen: Suomi: Etelä-Suomi: Kymenlaakso: Kunnat: Iitti. Iitin kunta. Päivitetty viimeksi: tiistaina 28. joulukuuta 2004 klo 15.20 PT - muokkaa ...
- Oppositio vaatii hallitukselta ripe elvytyst Hme b...b (Post) - Nyt olisi tärkeä etsiä ratkaisuja, jotka nopeasti parantavat työllisyyttä ja taloutta myös kunnissa. Johannes Koskisen mukaan kuntien valtionosuudet ovat tärkeitä, jotta kunnat eivät joutuisi vähentämän väkeään tai lykkäämään ...
- Osittainen perhevapaa kiinnostaa harvoja MeriLappi b...b (Post) - Kelan mukaan osittaista hoitorahaa on maksettu Kemi-Tornio -alueen kunnissa vuosittain vain runsaasta sadasta lapsesta. Osittaisen hoitovapaan suosio Meri-Lapin kunnista on suhteessa suurinta Ylitorniolla. Noin viidentuhannen asukkaan ...
- Palaa takaisin (Image) - kymenlaakso.png
- Palvelurakenneselvitys alkaa Forssan seudulla Hme Alueelliset b...b (Post) - Seudun kunnat palkkaavat työhön työntekijän sen sijaan että käyttävät konsulttia. Forssan seudun kunnat palkkaavat yhteisen työntekijän selvittämään seudun palvelurakennetta. Mahdollista on, että selvitysmies aloittaa työnsä jo vuoden ...
- Perheneuvoloiden sivuvastaanotot lakkautetaan viidess bkunnassab b...b (Post) - Perheneuvoloiden sivuvastaanotot lakkautetaan viidessä kunnassa. julkaistu eilen klo 17:05, päivitetty tänään klo 05:12. Vanhemmat ja lapsi perheneuvolassa. Perheneuvolan palveluja saa jatkossa enää Lahdesta. Kuva: YLE / Lahti ...
- Pielavedell alijminen talousarvio PohjoisSavo Alueelliset b...b (Post) - Tilanteen odotetaan vain pahentuvan tulevina vuosina, joten kunta joutuu tekemään suunnitelman talouden tasapainottamiseksi. Pielaveden kunnan ensi vuoden talousarvio on runsaat 300 000 euroa alijäämäinen. ...
- PijtHmeen pienet bkunnatb ahkerimpia ajamaan vesihankkeita b...b (Post) - Vesihuoltoinsinööri Paavo Päätalo Hämeen ympäristökeskuksesta sanoo, että pienet kunnat ovat yllättävän aktiivisesti lähteneet liikkeelle. Päijät-Hämeen pohjoispuolella Sysmä ja Hartola sekä Padasjoki ovat olleet liikkeellä. ...
- Sallan sosiaalibudjetti ylittyy miljoonalla Lappi Alueelliset b...b (Post) - Sallan kunta ylittää tämän vuoden sosiaali- ja terveysbudjetin yli miljoonalla eurolla. Sallan kunnanvaltuusto joutuu päättämään, miten katetaan yli 630 000 euron ylitys erikoissairaanhoidossa sekä yli 440 000 euron ylitys muissa ...
- Savonrannan luottamuselinten viime hetket ovat ksill Etel b...b (Post) - Tämäniltaisessa kunnanhallituksen kokouksessa esityslistalla on muun muassa kunnan 140-vuotis juhlamitalin myöntämisoikeuden sekä kunnan internet-kotisivujen aineiston luovuttaminen Savonrannan kehittämissäätiölle. ...
- Siikalatvan kunnalle haussa vaakuna PohjoisPohjanmaa b...b (Post) - Kestilän, Piippolan, Pulkkilan ja Rantsilan kuntien yhdistymisneuvotteluissa sovittiin, että Siikalatvan kunnalle hyväksytään uusi vaakuna. Avoimeen vaakunakilpailuun tuli peräti 159 ehdotusta, joista lunastettiin neljä. ...
- Siilinjrvi pit kiinni peruspalveluista PohjoisSavo b...b (Post) - Kunnan talous on ensi vuonna lähes tasapainossa. Suurimmat kunnan investoinnit ovat Toivalan alakoulun laajentaminen ja peruskorjaus sekä Vuorelan alakoulun vanhan osan uudelleenrakentaminen. Velkaa Siilinjärvi joutuu ottamaan hieman ...
- Sipoon liitosalueen koulujen toiminta turvattiin sopimuksella b...b (Post) - Puitesopimus astuu voimaan heti ensi vuoden alussa ja on voimassa niin kauan kunnes kuntien välinen kiista liitosalueen menetyksestä aiheutuvista taloudellisista korvauksista ratkaistaan hallinto-oikeudessa. ...
- Sotkamon nuorisotiloille luvassa rahaa Kainuu Alueelliset b...b (Post) - Tulojen kutistumisesta huolimatta kunta aikoo lisätä investointimenoja ensi vuodelle 330 000 euron verran. Nuorisotilojen remontin aloitus maksaa 200 000, ja Kontinjoen päiväkoti vie 130 000 euroa. Sotkamon kunta investoi uusiin ...
- Stakes kokoaa tietoa sosiaalipalveluista KeskiSuomi b...b (Post) - Sosiaali- ja terveysalan tutkimuskeskus Stakesin Jyväskylän yksikkö kokoaa ensi vuoden loppuun saakka tietoa keskisuomalaisten kuntien sosiaalipalveluista. Kysely on suunnattu kaikkiaan kolmentoista keskisuomalaisen kunnan asukkaille. ...
- Suomi.fi Kymenlaakso (Site) - ... of Kymenlaakso. http://www.kymenlaakso.fi/en/ Regional Council of Kymenlaakso ... Kunnat. Anjalankoski. Elimäki. Hamina ... Kymenlaakso. You can choose a ...
- SuurEuran kuntaliitos ei kaatunut valituksiin Satakunta b...b (Post) - Pyhäjärviseudun neljän kunnan liitos näyttäisi toteutuvan vuonna 2011. Valtuustojen päätöksistä ei ole valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen Turun hallinto-oikeuden hylkäämien valitusten jälkeen. Suur-Euran kuntaliitos etenee. ...
- SuurEuran kuntaliitosvalmistelut etenevt Satakunta b...b (Post) - Euran, Kiukaisten, Köyliön ja Säkylän kuntien tavoitteena on jättää kuntaliitoshakemus ministeriöön kesällä. Turun hallinto-oikeuden hylkäämillä valituksilla on vielä hieman valitusaikaa jäljellä. Suur-Euran kuntaliitoksen valmistelut ...
- Tervola ja Tornio etsivt elinlkreit yhdess MeriLappi b...b (Post) - Yhteisellä ilmoituksella kunnat pyrkivät turvaamaan alueen eläinlääkäritilanteen. Hakuaika virkoihin päättyy tammikuun kahdeksas päivä. Tervolan kunta ja Tornion kaupunki etsivät eläinlääkäreitä yhteisellä ilmoituksella. ...
- tykkimaki.fi Site Information from Alexa (Site) - Alexa Site Overview for tykkimaki.fi - learn more about Tykkim statistics, where visitors come from, who owns the site, what are some related links, and more.
- Utajrvell pohditaan koulurakentamista PohjoisPohjanmaa b...b (Post) - Utajärven kunta pohtii Kirkonkylän koulun remontoinnin korvaamista uudella rakennuksella. Kunta jättää koulun perusparantamishankkeesta hakemuksen Oulun lääninhallitukselle. Koulun remontti aloitetaan ensi vuoden keväällä, ...
- Uudella Saarijrvell liitosjuhlat KeskiSuomi Alueelliset b...b (Post) - Yhdisyvien kuntien juhlaa vietetään vanhalla rajapyykillä. Jyväskylässä liitokseen siirrytään perinteisemmin menoin. Vuoden viimeisenä päivänä järjestettävä juhla alkaa Pylkönmäen ja Saarijärven rajalla Kuoppalantiellä rajamerkin ...
- Vehmaalla tiukka budjetti VarsinaisSuomi Alueelliset uutiset b...b (Post) - Vehmaan kunta Vakka-Suomessa pyrkii oikaisemaan vaikeuksiin joutuneen taloutensa ensi vuoden budjetin voimin. Kuntalaisten tulovero nousee maakunnan korkeimmaksi, 20,5 prosenttiin. Vehmaalla puhuttaa myös Irjalan kyläkoulun ...
- Vehvilinen vaatii toimia taksipalveluiden turvaamiseksi haja b...b (Post) - Tarkka asemapaikan määrittely taksilain mukaan on erityisesti tarpeellista haja-asutusalueilla ja pinta-alaltaan suurissa kunnissa sekä kuntaliitostilanteissa, sanoo liikenneministeri Anu Vehviläinen. ...
- Vesannon talous paremmassa jamassa PohjoisSavo Alueelliset b...b (Post) - Kunnan ensi vuoden talousarvio on runsaat 200 000 euroa plussan puolella. Verotulot ovat kehittyneet Vesannolla positiivisesti ja käyttötalous on saatu vakautettua. Tämä antaa kunnan mukaan paremmat edellytykset tulevasta ...
- Wiki Kunnat20Kymenlaakso (Wiki) -
- Ydinvoimalahanke takkuilee Ruotsinpyhtll bKymenlaaksob b...b (Post) - Fennovoiman ydinvoimalahanke takkuilee Ruotsinpyhtäällä. Kunnan mielestä hankkeen ympäristövaikutusten arviointi on jäänyt puutteelliseksi. Selvityksessä ei ole kunnan mukaan kuvattu riittävästi uuden voimajohtoreitin kulkua. ...
- Ypjn budjetti puristettu tasapainoon Hme Alueelliset b...b (Post) - Ypäjän kunta aikoo selvitä ensi vuodesta ilman veronkorotuksia. Kunnan vasta valmistunut talousarvioesitys ei myöskään sisällä merkittäviä palvelujen leikkauksia, kertoo Ypäjän kunnanjohtaja Sinikka Malin. ...
Last update: 2008-10-08 17:44:57 | Copyright 2008 HubHip.com>